0 Tilauskori

Veli-Matti Itämetsä | tuotanto

06.06.2016

Uraloikka työharjoittelijasta tuotannon työnjohtajaksi

Veli-Matti Itämetsä astui ST-Koneistuksen remmiin Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen työharjoittelun kautta vuonna 2010. Työ imaisi mukanaan, mies jäi taloon ja päätti kouluttautua lisää työn ohessa.

Uurastus palkittiin. Viisi vuotta myöhemmin kouraan iskettiin Tredusta työnjohtajan paperit. Samalla saappaat ja vastuu työnantajalla kasvoivat.

– Vastaan työnsuunnittelusta siten, että erilaisia tuotteita valmistettaessa oikeat koneet, työkalut ja osaaminen saadaan kohtaamaan. Toisin sanoen siitä, että asiakas saa tilaamansa tavaran virheettömänä ajallaan ja koneet ei seiso turhaan, Itämetsä kiteyttää.

Tehokas ongelmanratkaisija, jolla on lehmän hermot

Ala ja työpaikka yllättivät positiivisesti. ST-koneistuksella asioita hautaan tehdä koko ajan laadukkaammin ja fiksummin. Koneet ovat huippuluokkaa ja ihmisten ammattitaitoon luotetaan.

– Jos kuvitellaan, että tuotantotyö on sitä, että istutaan työstökoneen vieressä ja painetaan nappia, ei voisi olla enempi väärässä. Työn on hektistä ja jatkuvaa ongelmanratkaisua, mikä sopii minulle. Meillä koneistajat tekevät työstöohjelmatkin itse ja johto on koko ajan kärryillä, mitä tuotannossa tapahtuu, Itämetsä kertoo.

Alaa harkitseville konkari vinkkaa, että työssä tarvitaan paitsi ennakointikykyä ja tarkkuutta, myös hyviä ihmissuhdetaitoja ja lehmän hermoja.

– On osattava reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin, hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja yhdistellä eri ihmisten vahvuuksia. Oma paikka löytyy parhaiten kokeilemalla – tärkeintä on halu kehittyä.

Yhteys

OTA YHTEYTTÄ


Please leave this field empty.

TOIMISTO

ST-Koneistus Oy
Hopeatie 3
33470 Ylöjärvi

Puh. +358 10 229 3100
Fax +358 10 229 3110

info@st-koneistus.fi
quotations@st-koneistus.fi
orders@st-koneistus.fi

HENKILÖKUNTA

Jarkko Selin
Toimitusjohtaja

Tommi Peltonen
Myynti, yrittäjä

Teemu Määttä
Myynti

Juha Niemelä
Tilauskäsittely

Jorma Väisänen
Projektimyynti

Veli-Pekka Pirttijoki
Tuotantopäällikkö

Harri Puheloinen
Projekti-insinööri

Jani Vienola
Tuotanto, pyörähdyskappaleet

Margareeta Naukkarinen
Hallinto

 

Jarkko Selin
profile_blank

Jarkko Selin
Toimitusjohtaja

YHTEYS
Puh. +358 10 229 3112
jarkko.selin@st-koneistus.fi

×
Tommi Peltonen
profile_blank

Tommi Peltonen
Yrittäjä

YHTEYS
Puh. +358 10 229 3111
tommi.peltonen@st-koneistus.fi

×
Katja Koponen
profile_blank

Katja Koponen
Tuotantopäällikkö, yrittäjä

YHTEYS
Puh. +358 10 229 3102
katja.koponen@st-koneistus.fi

×
Jani Vienola
profile_blank

Jani Vienola
Kokoonpanovastaava

YHTEYS
Puh. +358 10 229 3113
jani.vienola@st-koneistus.fi

×
Mari Romppanen
profile_blank

Mari Romppanen
Tuotanto- ja laatuinsinööri, reklamaatiot

YHTEYS
Puh. +358 10 229 3103
mari.romppanen@st-koneistus.fi

×
Margareeta Naukkarinen
profile_blank

Margareeta Naukkarinen
Toimistosihteeri

YHTEYS
Puh. +358 10 229 3100
margareeta.naukkarinen@st-koneistus.fi

×
Teemu Määttä
teemu

Teemu Määttä
Myynti

YHTEYS
Puh. +358 50 453 2425
teemu.maatta@st-koneistus.fi

×
Veli-Pekka Pirttijoki
profile_blank

Veli-Pekka Pirttijoki
Tuotantopäällikkö

YHTEYS
Puh. +358 50 594 2222
veli-pekka.pirttijok@st-koneistus.fi

×
Jarkko Selin
profile_blank

Jarkko Selin
CEO

CONTACT
Tel. +358 10 229 3112
jarkko.selin@st-koneistus.fi

×
Tommi Peltonen
profile_blank

Tommi Peltonen
Sales, entrepreneur

CONTACT
Tel. +358 10 229 3111
tommi.peltonen@st-koneistus.fi

×
Katja Koponen
profile_blank

Katja Koponen
Production manager, entrepreneur

CONTACT
Tel. +358 10 229 3102
katja.koponen@st-koneistus.fi

×
Jani Vienola
profile_blank

Jani Vienola
Production, rotation tracks

CONTACT
Tel. +358 10 229 3113
jani.vienola@st-koneistus.fi

×
Margareeta Naukkarinen
profile_blank

Margareeta Naukkarinen
Management

CONTACT
Tel. +358 10 229 3100
margareeta.naukkarinen@st-koneistus.fi

×
Teemu Määttä
teemu

Teemu Määttä
Sales

CONTACT
Tel. +358 50 453 2425
teemu.maatta@st-koneistus.fi

×
Veli-Pekka Pirttijoki
profile_blank

Veli-Pekka Pirttijoki
Production manager

CONTACT
Tel. +358 50 594 2222
veli-pekka.pirttijok@st-koneistus.fi

×
Juha Niemelä
profile_blank

Juha Niemelä
Tilauskäsittely

YHTEYS
Puh. +358 50 355 5589
juha.niemela@st-koneistus.fi

×
Juha Niemelä
profile_blank

Juha Niemelä
Order processing

CONTACT
Tel. +358 50 355 5589
juha.niemela@st-koneistus.fi

×
Harri Puheloinen
profile_blank

Harri Puheloinen
Projekti-insinööri

YHTEYS
Puh. +358 40 5654580
harri.puheloinen@st-koneistus.fi

×
Jorma Väisänen
profile_blank

Jorma Väisänen
Projektimyynti

YHTEYS
Puh. +358 40 5458384
jorma.vaisanen@st-koneistus.fi

×